En ole osallistunut oikeaan webinaariaan mutta tämä lyhytkin pätkä oli hyvä kokemus. Oli mielenkiintoista seurata virtuaaliyliopiston järjestämä "Plagioinnin tunnistaminen" tapahtuman ohjelmaa. Saattoi saada sekä seikkaperäisimmin selitettynä tietojärjestelmän CASE URKUNDIN käytöstä ja miten sitä tulisi käyttää sekä mitä kysymyksiä aihe on herättänyt.
Katja Pura kertoi miten tärkeätä on että ohjeistus on kunnossa ja miten eeettiset ohjeet pitää olla hyvin laaditut jotta sekä opiskelijat että opettajat seuraavat samoja ohjeita etukäteen. Koskee mm viittauksen laadintaa. Tietojärjestelmä voi osoittaa että plagioinnin epäilys voi olla aiheeellinen mutta opettaja käy aina viime kädessä opiskelijan kanssa läpi mitä ongelmia hän näkee tekstissä.
Webinaarit eivät tarvitse olla oikeiden töiden välttelyä etenkin mikäli saa uutta tarpeellista tietoa. Voi myös ajatella että verkkoseminaari mahdollistaa useimpien ihmisten osallistuminen johonkin seminaariin etenkin kun matkakustannuksissa pitää säästää.
Suurin hyöty webinaarista on voitettu aika sekä matkakustannusten puuttuminen. Tähän tilaisuuteen oli saatu Turusta, Oulusta ja Jyväskylästä esitelmänpitäjiä joilla kaikille oli kerrankin yhtä pitkät matkat tilaisuuteen.
Lisäksi on hyvä että virtuaaliseminaarin antia pystyy seuraamaan milloin tahansa, mistä tahansa vaikka klo 3 yöllä omassa sängyssään.
Taistelua
1 päivä sitten

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti