lauantai 20. helmikuuta 2010

Onko wikiindexistä apua?

Olin odottanut enemmän näistä wikiindexistä. Lähdin ensin toivorikkaana katsomaan jos löytyisi käsityöaiheisia wikejä. Siellä oli niin  vähän ja niin keskeneräistä. Päätin palata etusivulle ja sieltä löysin mielenkiintoisen nimen  Mjällomslandet ja päätin tarkistaa mistä oli kyse. Tieto paikasta löytyy Mjällomslandet. Siellä saattoi nähdä minkälaista toimintaa heillä on suunnitteella ja tietoa paikasta. He olivat oivaltaneet mahdollisuuden käyttää wikia mainostilana. Kivaa oli myös huomata että kuvagalleriaakin löytyi.
Kirjastomainen wiki taas oli missä päädyin  St Joseph County Public Library  sivuille. Heidän pääsivulla pystyy valitsemaan eri aiheiden mukaan ja valitsin puutarhanhoitoainesto sivulle jotta näkisi eri aiheiden mukaan. Siellä oli ensinnäkin uutuusluettelo, lehtiä aiheista, ja linkkejä paikallisiin puutarhoihin. Aihesiin muita paikallislinkkejä oli mm Fenwoodin kasvitieteellinen puutarha sekä muita erittäin hyviä linkkejä niinkun BBCn puutarhasivut. Kirjaston sivuilla pääsi minusta mukavasti katsomaan lisävinkkejä ja linkkejä. Tällä tavalla meillä voisi hyvinkin toimia HelMet sivut. Osittain jo toimivat ainakin kun tekniikka toimii.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti