maanantai 23. marraskuuta 2009

Ihan itse keskustelufoorumissa

Tutustuimme Adalmiinan kanssa keskustelufoorumeihin jo viikko sitten. Ei yhtään huvittanut rekisteröityä eri palveluihin. Silmäilin keskusteluja ja ne kommentit olivat monesti niin huonolla kielellä ja osittain peräti rasistisia. Onneksi mace oli sanonut että voi myös liittyä johonkin itseään kiinnostavaan keskustelufoorumiin ja niin päätin kokeilla "Ihan itse" keskustelufoorumia. Ihan itse on kerännyt käsityönystävät yhteen. Siellä oli aika monipuolisesti eri aiheista. Rekisteröidyn ja sain tietää että minuun otetaan yhteyttä kun saan tulla mukaan eli hakijan tiedot tarkistetaan ennen kun voit osallistua keskusteluun
Totesimme Adalmiinan kanssa jo viime maanataina että monella keskustelufoorumilla on ollut ongelmia asiamattomien kommenteista ja jotkut niin kun Kiilromato oli tyystin lopettanut keskustelupalvelun pitämisen.
Tänään kirjoitin ensimmäisen kommentini Ihan itse -palveluun. http://foorumi.ihanitse.com/.
Olen siellä nimellä clara, miten muutenkaan.
Olin positiivisesti yllättynyt miten paljon asiantuntevaa ohjetta ja vinkkejä voi saada keskustelupalstalta. Tämä minun valitsemani keskustelufoorumi koostuu ihmisistä jotka itse ovat aiheesta kiinnostuneet: Joku ylläpitää ja poistaa tekstejä jos on tarpeen eli on kontrolloitu foorumi. Ihan itse oli ihan erilainen kun palvelu johon vapaasti voi kirjoittaa mistä pitää ja mustamaalata ihmisiä mikäli on sillä tuulella.
Itse kirjoitin ensimmäinsen tekstini päiväpeiton teosta ja miten helposti pystyy yhdistämään palat toisiinsa ilman että tulee valtavasti lankoja joita täytyy päättää.
Tulen varmaan jatkossakin käyttämään tätä keskustelufoorumia. Voi olla että jatkossa liityn muihinkin keskustelufoorumeihin. Eräs mielenkiintoinen voisi olla joku puutarhafoorumi. Kukapahan ei kaipaisi hyviä neuvoja miten hoitaa viinirypäleviljelmiään!

tiistai 17. marraskuuta 2009

Neuf - nöff


Elämmme parastaikaa pahinta sikainfluenssaaikaa ja oikeastaan melkein vuoden verran siitä on peloteltu milloin se iskee ja miten moni tulee sairastumaan ja milloin.
Miten tulemme muistamaan 20-30 vuoden jälkeen milloin se oli ja minkälaista se oli? Täällä minulta yksi vihje miten voisi muistaa milloin se oli. Ranskan kielen sana "neuf" eli yhdeksän toimii hyvänä muistamiskeinona "nöff-nöff" taudille. Tätä taudin nimitystä kuulin eräältä pikkupojalta. H1N1 kuulostaa paljon tylsemmältä.
Toivottavasti koko tauti poistuu pikkuhiljaa ja v. 2009 tapahtumasta jäisi enemmän mieleen miten hysteerisesti voidaan toimia ja miten kansakuntaa voidaan pelotella. Muita tauteja kun varmaan on tulossa...

lauantai 14. marraskuuta 2009

Multitasking ja Einstein



Riitta Suominen puhui verkkokurssilaisten tapaamisessa herkistämisestä. Tämäpä tuli mieleen kun kuuntelin radiota matkalla kotiin. Puhuttiin multitaskening vaaroista. David Meyer on mm heittänyt semmoisen kysymyksen ilmaan Miten jos Einsteinin aikana olisi ollut twitteria, facebookia, sähköpostia? Olisko hänellä olleenkaan ollut aikaa kehittää mm suhteelisuusteoriaan? Olisko hän ollut kokoajan lähettämässä viestejä ystävilleen ja eri verkostoihin?
Voiko tämä sama ilmiö myös selittää miksi 30+ ilmoitti että muutaman vuoden sisällä he eivät ole varmoja jaksavatko he enää olla työelämässä.
Olen myös itse ruvennut miettimään miten tämän kurssin jälkeen pitäisi toimia, miten paljon aikaa pitää käyttää verkkoyhteyksiin jotta pystyy myös tekemään "muuta työtä". Tämä tulee myös olemaan ajankohtaista miettiä työpaikoilla ja luoda jonkunmoiset säännöt tai tavat miten toimia työaikana

torstai 12. marraskuuta 2009

Mesoaminen vai mesettäminen?

Täytyy tunnustaa että ensimmäistä kertaa elämässäni olin mesettämässä. Olin aina pitänyt sitä aikasyöppönä. No nyt on omiakin kokemuksia ja kahdesta erilaisesta keskustelusta. Ongelma on myös ollut ettei ole voinut mesettää töissä. Kysyin Minnaa meidän atk-enkeliltä apua. Minna tulee apuun kun minulla ja Adalmiinalla on ongelmia. Kiitos siitä Minna!
Kokeilimme Minnan kanssa miten yhteydet toimi ja jonkun ajan kuluttua onnistuimmekin. Lähetin kokeilumielessä hänelle viestiä ja keksin kutsua myös siskoni keskustelemaan kanssani. Sisko asuu Gööteborgissa eli ei tule joka päivä puhuttua. Ehdimme vähän "jutella" ennen kun oli aikaa ottaa yhteyttä maceen. Pääsin mukaan ryhmächattiin. Olin yllättynyt miten paljon halukkaita sinä iltana oli. Ensimmäinen tuntuma oli että oli niin paljon eri "juonia" että oli välillä vaikeata seurata "keskustelua". Muutama mielenkiintoinen asia tuli esiin josta haluaisi vielä tietää enemmän. Tuntui että tuo foorumi ei ollut paras mahdollinen tähän. Taru kertoi että hän oli käynyt Eduskunnan kirjaston ubiikkiseminaarissa. Tästä samaisesta seminaarista minä ja kolleegat oli aikaisemmin päivänä huomaneet että oli tulossa. Huomasimme sen aivan liian myöhään. Tilaisuus oli jo alkanut! Toivon että Taru kertoo tästä vähän enemmän eli olen tarkkailut hänen blogisivujaan mutta toistaiseksi ei.
Melkein kahden tunnin jälkeen minusta alkoi tuntua että ei enää ollut hauskaa kun yhtäkkiä kaikki muodostivat "pareja" ja lähettivät pikaviestejä toisilleen. Päätin siirtyä keskustelemaan siskoni kanssa. Onneksi hän oli paikalla ja sain kuulla uutisia häneltä. Tuttavan mies, 47 v oli saanut aivoverenvuodon. Keskustelu, tai chattaaminen tuntui tosi hyvältä tavalata asiasta tiedustella ja vaihtaa kuulumisia. Paljon paremmalta kun sähköposti konsanaan. Välillä kun hän kirjoitti kävin tutkailemassa ryhmäkeskustelua ja kirjoittamassa jonkun viestin tai kommentin.Mesettäminen oli kokemuksena mielenkiintoinen ja varmaan ei viimeinen kerta!

RSS avuksi

Tein tänään viimeistään RSS syötteitä Igoogle sivulleni. Molemmat sekä RSS että Igoogle ovat mainiota. Igooglessa on minulla nykyään myös käytössä kalenteriosa. Aikaisemmin käytin sähköpostini kalenteriosan siihen mutta Igoogle on minusta paljon parempi.
RSS syötteitä löytyy runsaasti Espoon sivuilla. Saan niistä kumminkin ihan tarpeeksi kun avaan essin-espoon henkilökuntasivut. Haluan sivulleni Espoon kirjastojen uutiset.
Syötteiden tilaaminen on aika helppoa ja hauskaa. Jatkossa tulen varmaan tilaamaan lisää.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Zucchini till en tax

Läste idag en jättetrevlig bilderbok av Lotta Olsson och Maria Jönsson. Det är egentligen en abc bok där huvudpersonen Ella samt hennes katt beger sig ut i bokstavslandet. Ett kort smakprov med bokstaven W
"De såg hur fåglar flög i ett,
med W i näbben.
På väg till någons internet"