perjantai 30. lokakuuta 2009

Vaikeuksia blogin kirjoittamisessa

Olen kamppailut melkein koko aamupäivän blogin kanssa ja kirjoittamiani tekstit eivät ole tallentuneet.Lisäksi on sisäänkirjoittautumisessa ollut ongelmia.
Vihdoin sain tarpeeksi ja vaihdoin sekä konetta että selainta ja nyt olen siirtynyt Mozillaan. Olen aikaisemminkin huomannut että välillä Internet explorer ei toimi kunnolla. Onneksi on silloin mahdollista käyttää toista vaikka ei kaikista työkoneista. Yritän tänään saada kurottua kiinni sillain että saan edelliset tehtävät tehtyä ennen kun uudet taas tulevat maanantaina. Varsinaiseen pikaviestimen käyttämiseen en ole vielä ryhtynyt sillä minulle ei sopinut viime tiistai. tiistai on muutenkin minulle tosi huono päivä sillä silloin yritän toteuttaa itseäni toisella tavalla nimittäin keramiikan teossa. Välillä on mukavaa saada tehdä töitä käsillä eikä vaan käyttää sormiaan kirjoittamiseen.
Toivottavasti saan paljon tehtyä tänään. Maanantaina tulee kouluryhmä ja kirjastossa on suomi-ruotsi luhytelokuvien maaottelu. Tämä tehdään yhteistyössä Walhallan kanssa. Viikon päästä on pohjoismainen kirjastoviikko ja silloin on täyshulina.

torstai 29. lokakuuta 2009

Kun sieniä sateessa

Minulla on välillä vaikeuksia päästä kirjoittautumaan sisään, en tiedä miksi. Vaihdoin konetta ja nyt onnistui jo paremmin.
Ainut ongelma on aika. Elän nyt hektistä aikaa ja paljon suunnitellaan etenkin lasten toimintaa. Nyt on lisäksi tulossa pohjoismainen kirjastovikko ja ne ohjelmakohdat.
Luin lehdestä että Internetia on jo ollut käytössä 40 v. Tosin ei yksityishenkilöiden käytössä. Googlea on ollut v. 1999 eli ainoastaan 10 vuoden ajan. Tuntuu kun Googlea olisi aina ollut. Muistan kun rupesin käyttämään sitä. Vedin Internetin alkeet senioreille ja olin silloin löytänyt Googlen. Esittelin kerran mun kollegoilleni miten yleensä olen pitänyt opastus ja tiedonhakua. Eräs kolleega oli erittän yllättymyt Googlesta sillä hän oli kuvitellut että se oli suunnattu pikkulapsille kun nimestä päätellen voisi olla jokelteluääniä. Sittemmin hänkin siirtyi käyttämään Googlea.
Kävin eilen metsässä ja yritin löytää suppilovahveroita. Totesin että ei ollut kovin helppoa nähdä niitä lehtien seasta. Vähän samalla tavalla voisi miettiä netin käytöstä. Hyvät linkit ja blogit ei koskaan löydy jos et lähde niitä etsimään. Todella paljon mielenkiintoista löytyy ja joskus voi kokea todella löytämisen riemua. Ryhdyn tästedes keräämään hyviä blogeja "deliin" (oma lyhenne) jotta nopeasti löydän ne ja pystyn niitä seuraamaan. Pitää mielenkiintoisia blogeja lähtea metsästämään ja keräämään koriinsa.

perjantai 23. lokakuuta 2009

Kirjamessut

Huomenna olen menossa töihin messuille. Menen sekä lukemaan satuja että päivystämään. Toivottavasti jää aikaa myös kuunnella kirjalijoita ja katsoa mitä kirjoja on saatavana. Lisäksi on aina mukavaa tavata tuttuja.
Olen muuten suunnittelemassa kaikenlaista sekä Nallepäivää varten että pohjoismaista viikkoa varten. Ihminen kaipaa uusia virikkeitä uusi tehtäviä mutta joskus tuntuu että syksy on aika raskas ja on vaikeata löytää aikaa vaan rentoitumiseen ja lomaan. Aina on yhtä vaikeata löytää järkevää loma-aikaa. Olen päättänyt että tulen olemaan ennen joulua lomalla. Sillä tavalla tulee vähän pidempi jakso vapaata. Toivottavasti esimiehenikin on sdamaa mieltä

maanantai 19. lokakuuta 2009

23

Hassua miten numero 23 voi vaikuttaa elämääsi.


Olen syntynyt 23 päivä. Olen töissä kirjastossa jonka numero on 23. Ja nyt lisäksi olen aloittanut verkkokurssin nimeltään 23 asiaa.


Odotan kurssista paljon mielenkiintoista tietoa mutta myös aikaa tehdä asioita.


Huomaa vaan miten hyvää olisi osata kirjoittaa nopeasti. Lisäksi kaipaan välillä mahdollisuuden ilmaista itseäni ruotsin kielellä.