torstai 29. lokakuuta 2009

Kun sieniä sateessa

Minulla on välillä vaikeuksia päästä kirjoittautumaan sisään, en tiedä miksi. Vaihdoin konetta ja nyt onnistui jo paremmin.
Ainut ongelma on aika. Elän nyt hektistä aikaa ja paljon suunnitellaan etenkin lasten toimintaa. Nyt on lisäksi tulossa pohjoismainen kirjastovikko ja ne ohjelmakohdat.
Luin lehdestä että Internetia on jo ollut käytössä 40 v. Tosin ei yksityishenkilöiden käytössä. Googlea on ollut v. 1999 eli ainoastaan 10 vuoden ajan. Tuntuu kun Googlea olisi aina ollut. Muistan kun rupesin käyttämään sitä. Vedin Internetin alkeet senioreille ja olin silloin löytänyt Googlen. Esittelin kerran mun kollegoilleni miten yleensä olen pitänyt opastus ja tiedonhakua. Eräs kolleega oli erittän yllättymyt Googlesta sillä hän oli kuvitellut että se oli suunnattu pikkulapsille kun nimestä päätellen voisi olla jokelteluääniä. Sittemmin hänkin siirtyi käyttämään Googlea.
Kävin eilen metsässä ja yritin löytää suppilovahveroita. Totesin että ei ollut kovin helppoa nähdä niitä lehtien seasta. Vähän samalla tavalla voisi miettiä netin käytöstä. Hyvät linkit ja blogit ei koskaan löydy jos et lähde niitä etsimään. Todella paljon mielenkiintoista löytyy ja joskus voi kokea todella löytämisen riemua. Ryhdyn tästedes keräämään hyviä blogeja "deliin" (oma lyhenne) jotta nopeasti löydän ne ja pystyn niitä seuraamaan. Pitää mielenkiintoisia blogeja lähtea metsästämään ja keräämään koriinsa.

2 kommenttia:

  1. Du menar att du sparar länkar i del.icio.us? Den använder jag också (inte minst till recept); det är bra när man inte alltid sitter vid samma dator, och så kan man spara taggar

    VastaaPoista
  2. Har hela morgonen kämpat med mitt bloggskrivande. Inte så att jag funderar HUR jag skulle göra det men snarast så att jag överhuvudtaget skulle kunna göra det. Internet explorer eller eller i varje fall den dator jag suttit vid har krånglat hela förmiddagen och alla texter jag skrivit har inte kunna sändas. Har nu bytt dator och sitter i adb-salen. Dessutom har jag övergått till Mozilla. Ibland tycker jag mozilla är bättre än explorer.

    VastaaPoista